Tässäkin tapauksessa ensimmäinen kysymys on se, mitä osallisuus työpaikalla todella tarkoittaa. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kaikilla ihmisillä, myös vammaisilla, pitäisi olla samat mahdollisuudet työmarkkinoilla. Kyse on myös työnantajien asenteista työntekijöitä kohtaan. Usein pelätään, että vammainen henkilö ei ole yhtä kyvykäs kuin joku, jolla ei ole vammaa. Monissa tapauksissa tämä perustuu tiettyyn tietämättömyyteen vamman todellisesta laajuudesta ja myös henkilön kyvystä kompensoida sitä. Tämä johtaa usein siihen, että vammaisten henkilöiden suorituskykyä aliarvioidaan.
Jokaiseen rajoitukseen liittyy tietenkin myös erityisiä haittoja. Yhdenvertaisten mahdollisuuksien varmistamiseksi työpaikoilla on kuitenkin luotava rakenteet, joiden avulla työntekijät voivat täyttää tehtävänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Monissa tapauksissa nämä voivat olla pieniä mukautuksia, kuten yksinkertainen suurennuslasi minun tapauksessani tai asiakirjojen tulostaminen suuremmalla fontilla. Jos tarvitaan suurempia toimenpiteitä, kuten muutostöitä tai kalliiden apuvälineiden hankkimista, kotouttamisvirastoa voidaan pyytää kattamaan kustannukset kokonaan tai osittain.
Ja miksi osallisuus on niin tärkeää?
Tässäkin asiassa sosiaalinen näkökulma on keskeisellä sijalla. Yhteiskunnan, joka on ottanut tehtäväkseen integroida vammaiset, on tehtävä se myös työpaikoilla. Loppujen lopuksi se on osa meidän kaikkien jokapäiväistä elämää ja sosiaalista elämää. Joka ei voi harjoittaa vammaisuuteensa liittyvää toimintaa, ei ole integroitunut.
Toinen myönteinen näkökohta, joka liittyy osallisuuteen työpaikoilla, on vammaisten mielenterveys. On varmasti tärkeä osa kuntoutusta tulla toimeen omien kykyjen rajojen kanssa. Näiden rajojen jatkuva kohtaaminen on kuitenkin pitkäaikainen taakka, joka voi vaikuttaa kielteisesti yksilön moraaliin ja terveyteen. Henkilökohtaisena esimerkkinä totean, että jos joudun fysioterapeutin työssäni kysymään potilaalta lääkärin diagnoosia, koska en pysty tulkitsemaan reseptissä olevaa diagnoosia, törmään hyvin kovaan rajaan, joka voidaan kiertää yksinkertaisella suurennuslasilla. Lisäksi potilaan luottamus laskee, koska jätän huonosti järjestetyn vaikutelman. Oman maineen ja mahdollisesti koko organisaation maineen vahingoittaminen tällä ja muilla vastaavilla tavoilla voi olla raskas taakka, joka voidaan helposti välttää tekemällä työtä osallistavasti.
Lopuksi rahoituskysymys hallituksen näkökulmasta. Ei työnantajan näkökulmasta, koska työnantaja voi saada korvauksen suurimmasta osasta sisällyttämisestä aiheutuvista kustannuksista. Ilman osallisuutta vammaisella henkilöllä ei välttämättä ole mahdollisuuksia ensisijaisilla työmarkkinoilla. Sen sijaan vaihtoehtoina ovat työpajat tai suora eläke. Molemmat merkitsevät pysyvää taloudellista taakkaa valtiolle ja siten veronmaksajille.
Toisaalta uudelleenkoulutus on myös kustannusvaikuttavaa rajoituksista ja työn organisoinnista riippuen. Sen jälkeen laskelma kääntyy kuitenkin nopeasti päinvastaiseksi, koska osallisuuden kautta jokaisesta tulee toimiva ratas talouskoneistossamme, hän ansaitsee rahaa, maksaa veroja ja käyttää ansaitsemansa rahat ja palauttaa ne takaisin kiertoon. Kaikki voittavat.
